Ennakko P17 SM-karsintoihin

 Ennakko P17 SM-karsintoihin


Kesää odotellessa ihanaa taas kohta päästä seuraamaan B-junioreiden SM-karsintoja. Toivottavasti pelejä pääsisi katsomaan ihan livenä. Kuitenkin voi olla, että koronatilanteen takia voi joutua tyytymään Palloliiton vanhanaikaiseen tulosseurantaan. Tänä vuonna B-junnut muodostavat 04 ja 05 syntyneet ikäluokat. Muutama vanhempi pelaaja saa tietenkin olla peleissä mukana, mutta en usko, että moni joukkueista tätä sääntöpykälää ottaa käyttöön. Taistelevia joukkueita karsinnoissa on yhteensä 20 ja lohkoja kaksi. Ennen B-junioreiden lohkot muodostuivat eteläisestä ja pohjoisesta, mutta nyt joukkueet on laitettu sekaisin kahteen lohkoon. En tiedä syytä, miksi tänä vuonna ollaan päädytty tällaiseen ratkaisuun. Kuitenkin, jos tutkisimme edellisten vuosien tuloksia olisi huomattavissa selvästi, että eteläisen lohkon tulokset ja joukkueet ovat pääosin olleet kovatasoisempia B-lohkoon verrattuna. Luotetaan, että Suomen Palloliitto osaa tehdä hommansa ja on valinnut oikeanlaisen lohkojaon. 


A-lohko

Mielenkiintoa riittää kaikille jakaa. Lohkossa on viime vuoden kakkossijan vallannut ja upean kauden kokonaisuudessaan pelannut KäPa. Lohkon vakiosuorittajiin kuuluvat KäPa:n lisäksi HJK ja KuPS. Nämä joukkueet löytävät yleensä tiensä karsinnoista SM-sarjaan, vaikka mutkia voi olla heilläkin matkassa. PKKU ja JIPPO-j pelasivat näiden kolmen joukkueen lisäksi A-lohkosta SM-sarjaa. PKKU saavutti sarjassa kymmenennen sijan ja JIPPO-j kahdeksannen. PKKU:lta hieno suoritus oli jo karsinnoista läpipääsy. Lohkon loput viisi joukkuetta FC Lahti, JJK Jyväskylä, KJP/YJ, PPJ ja VJS nousivat ykkösen menestyksellä karsintoihin. Lohkosta viisi ensimmäistä joukkuetta saavat suoran paikan SM-sarjaan. Kuudes joukkue joutuu pelaamaan niin sanotun sudden death ottelun B-lohkon kuudenneksi sijoittunutta joukkuetta vastaan. Näissä otteluissa on nähty vuosien varrella sangen omituisia tapauksia, mutta onhan se pakko sanoa, että kokeneemmallakin konkarilla voi hieman alkaa puntti tutista näissä peleissä.


Alla kuva A-lohkon joukkueista Palloliiton sivuilta 24.2.2021.


B-lohko

Jos A-lohkossa kova nimenä voidaan pitää viime vuoden hopeamitalistia, on B-lohkoon siunaantunut viime vuoden suomenmestari FC Honka. Honka sijoittui viime vuoden SM-karsinnoissa toiseksi ja loi tätä myöten itselleen loistavat lähtökohdat SM-sarjaan - loput onkin historiaa. Hongan avauskokoonpano ja runkopelaajat koostuivat viime kaudella pääosin 03 syntyneistä pelaajista. Jää nähtäväksi, kuinka seuran 04 ja 05 pelaajat saavat täytettyä viime kaudesta jääneet suuret saappaat. Lohkosta SM-sarjaa Hongan lisäksi pelasi RoPS, TPS, AC Oulu/OLS B ja Tervarit Yj. Jos nyt ihan pilkunviilaajia ollaan, viime kaudella ei ollut olemassa joukkuetta nimeltä AC Oulu/OLS B. OLS B oli kuitenkin oma yksittäinen joukkue, joka pelasi SM-sarjaa ja saavutti siellä kunnioitettavan viidennen sijan. AC Oulu ja OLS ovat luultavasti yhdistäneet junioritoimintansa yhdeksi kokonaisuudeksi, jotta AC Oulun miesten joukkueeseen saataisiin myös nuorta verta lisättyä tulevina vuosina. Vain kolme B-lohkon kymmenestä joukkueesta pelasi viime vuonna B-junnujen ylintä sarjatasoa. Uusia joukkueita päästään siis varmasti seuraamaan SM-sarjassa. Jos yksi karsintojen onnistuja joukkue pitäisi nostaa, niin se olisi ehdottomasti Ilves. Viime vuonna P17 ykkösessä Ilves esitti suvereenisiä otteita ja koko seuran toiminta on B-junioreista miehiin ollut huimassa nousussa.




Alla kuva B-lohkon joukkueista Palloliiton sivuilta 24.2.2021.


Loppusanat

B-junioreiden, että A-junioreiden SM-karsinnat olisi jo pitänyt saada käyntiin helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kuitenkin korona sekoitti kaikki suunnitelmat ja nyt Suomen Palloliitto on siirtänyt pelien alkamisajankohtaa maaliskuulle. Voi olla vielä, että karsintojen alku siirtyy huhtikuulle, mutta sitä tietoa meidän täytyy vain odotella. Tänä vuonna karsinnat on suunniteltu pelata kaksinkertaisena, mutta jos aloitus venyy huhtikuulle asti, tämä voi olla todellisessa vaarassa. Tätä meistä ei luultavasti kukaan toivo näkevän, joten eikun vain sormet ristiin ja odottelemaan päätöksiä.


Tässä linkki aikaisempaan blogiini, jossa käsiteltiin A-junioreiden SM-karsintaa: https://junnufudis.blogspot.com/2021/02/ennakko-p20-sm-karsintoihin.html


Alla olevasta linkistä pääset katsomaan ottelujen aikataulua Palloliiton sivuilta

https://www.palloliitto.fi/p17-sm-karsinta/ottelut?group=2



Kommentit

  1. Jippo pelasi viime vuonna B:n SM-Sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve! kiitos kommentista. Pahoittelut väärästä tiedosta tekstistä, korjaan kohdan mahdollisimman pian. Illan jatkot!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Talin Jalkapallohalli

Vinkkejä jalkapallotesteihin!

Mitä huipulle pääseminen vaatii juniorilta?